Trinity Lutheran Church of Tema
24.11.2008 08:05

Teman kaupungissa, jossa ystävyysseurakuntamme sijaitsee, on reilusti yli 200 000 asukasta. Se on tärkeä teollisuus- ja satamakaupunki. Teman satamasta lähtee maailmalle runsain määrin Ghanan rikkauksia - kultaa, kaakaota ja alumiinia.

Trinity Lutheran Church of Tema - seurakunnassa on noin 200-300 jäsentä. Pienen kokonsa vuoksi kaikilla seurakuntalaisilla on siellä oma tärkeä palvelutehtävänsä. Seurakunnan toiminta on erittäin vilkasta, joka päivä kirkolla kokoonnutaan.

Trinity Lutheran Church - seurakunnan lahja
Trinity Lutheran Church - seurakunnan lahja Joensuun Seurakunnalle

Ystävyysseurakunnassamme on upeasti esiintyvä kuoro. Kuorolaiset ovat enimmäkseen 20-30-vuotiaita nuoria aikuisia. Heidän lauluistaan välittyy aito ilo ja ylistys! Sunnuntain messuun tullaan koko perheen voimin parhaimpiin pukeutuneina. Koko seurakunta on kuin yhtä suurta perhettä. Saarna kestää yleensä pikään, kolehti kerätään kahdesti ja sen lisäksi kymmenykset, koska kyseessä ei ole valtion kirkko kuten meillä Suomessa.

 

Kuorolaisia kolehtia ja kymmenyksiä antamassa

 

Ghanassa luterilainen kirkko on vähemmistökirkko, koko maa on yhtä suurta hiippakuntaa ja piispanistuin on Accrassa. Teman seurakunnan johdossa on 7-jäseninen kirkkoneuvosto ja 5-jäseninen vanhemmisto. Pappeja on kaksi, kirkkoherra ja kappalainen.

 

Naistenryhmä

  Seurakunnan naistenryhmä kokoontuu kirkolla tiistai-iltaisin

Ghanalaisten sisariemme ja veljiemme usko ja luottamus Jumalaan tulee vahvasti esille myös arjessa rakkaudellisuutena, palvelualttiutena, ilona, rauhana ja rukouksena.