Vierailu lokakuisessa Ghanassa
26.10.2008 22:48

Vierailu lokakuisessa Ghanassa oli koskettava ja antoisa. Ghanassa ei syksystä ollut tietoakaan. Siellä elettiin harmattan-kauden alkua, jolloin sää on päivällä kuumaa, yöllä hieman viileämpää, sateita ei juurikaan ole. Aurinko paistoi ja saimme nauttia valosta.

Yksi matkan kohokohtia oli ystävyysseurakuntavierailu Teman Trinity Lutheran Church - seurakunnassa. Ghanalainen kristillisyys näkyy arjessakin ilona, rohkeutena ja rauhallisena luottavaisuutena Jumalan apuun.

Sotan kylän vesiprojekti etenee. Osallistuimme vesikokoukseen ja matkamme aikana iskimme kuokan maahan eli kaivaminen on virallisesti aloitettu. Jos kaikki etenee suunnitelmien mukaan, vesi tulee kylälle jo jouluksi.

Vesiprojektin avaus

Kummilapset ja heistä huolta pitävät sukulaiset voivat hyvin. Kylän uusi koulu oli valmistunut, joten nyt lasten on mahdollista käydä omalla kylällä peruskoulu loppuun asti. Veimme koululle paljon koulutarvikkeita ja vaatteita, jotka olimme saaneet lahjoituksina jäseniltämme. Koulun kirjastoon tarvittaisiin lisää kirjoja sekä hyllyjä seinille, luokkiin kaappeja, kartonkeja, tusseja, kuulakärkikyniä jne.jne.

Viimeksi päivitetty 17.05.2009 09:54